Sometun tiedotus vuonna 2011 ja 2012


Sometu (Sosiaalinen media oppimisen tukena) -verkosto on koonnut vuodesta 2007 lähtien yhteen ihmisiä, joita yhdistää jollakin tapaa mielenkiinto sosiaaliseen mediaan ja oppimiseen. Sosiaalisen median toimintatavat mahdollistavat uudet toimintatavat niin opiskelussa, opetuksessa, työssä, yrittämisessä, vapaa-ajassa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessakin. Verkoston sivustosta on tullut paikka, jossa suomalaiset asiasta kiinnostuneet kohtaavat toisensa, tiedottavat eri tapahtumista ja hakevat ratkaisuja toimintakenttään liittyviin haasteisiin.

Verkoston toimintatapaan kuuluu yhteinen oppiminen, ei koulutus tai kouluttautuminen. Jäsenistö koostuu laajasta ja tasavertaisesta eri sektorien ja toimialojen joukosta, johon kuuluu niin teknologian-, koulutuksen-, tutkimuksen-, yhdistys-, yritystoiminnan kuin viranomaispuolenkin edustustajia. Avoin ja jakava toimintatapa on yksi keskeinen osa Sometun menestystarinaa. Toimintakulttuuria leimaa innostunut, leikkisä ja luova tapa asioiden tutkimiseen yhdessä. Kysy rohkeasti verkoston jäseniltä - voit oppia yhdessä jäsenten kanssa uusia asioita samalla, kun rikastat toimintaa omalla osaamisellasi!

Sometu on kasvanut kolmessa vuodessa yli 3000 jäsenen avoimeksi, itseorganisoituvaksi verkostoksi. Verkoston puitteissa järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia ja webinaareja eri teemoista. Osallistuminen on aina mahdollista myös verkon välityksellä. Anne Rongas ja Ville Venäläinen muistelevat Sometun syntyä Otavan Opiston pajassa 14.1.2011 http://www.viddler.com/explore/otavanopisto/videos/182.

Sometun nettikätilönä on toiminut kesäkuusta 2010 lähtien Pauliina Mäkelä. Hän hoitaa tiedottamista Sometun eri kanavilla ja järjestää Sometu-tapaamisia sekä vetää Matkatoimisto SoMea eri tilaisuuksissa.

Sometun toimintaa eri kanavilla

Sometu Ning

http://sometu.ning.com/
http://www.sometu.fi
Jäseniä 3604 (4.2.2011)
Jäseniä 3715 (9.3.2011)
Jäseniä 3850 (2.5.2011)
Jäseniä 3896 (5.6.2011)
Jäseniä 4189 (12.12.2011)
Jäseniä 4242 (17.1.2012)
Sometun jäsenet voivat tuottaa omaa sisältöä blogien http://sometu.ning.com/profiles/blog/list, kuvien http://sometu.ning.com/photo ja videoiden http://sometu.ning.com/video muodossa Sometu Ning-sivustolle sekä osallistua keskusteluihin http://sometu.ning.com/forum ja ryhmien http://sometu.ning.com/groups toimintaan. Sometu-verkoston jäsenet voivat kertoa omista tulevista tapahtumistaan lisäämällä ne Sometu-tapahtumiin http://sometu.ning.com/events. Jäsenen ei tarvitse välttämättä luoda omaa erillistä maksullista Ning-sivustoa, vaan voi käyttää Sometu Ning-sivustoa. Ning-sivustolle voi ilmoittaa omat tapahtumansa. Sometu Ningin kautta lähetetään Sometun jäsenille sähköpostiin verkostoviestejä ajankohtaisista asioista sekä tulevista tapahtumista. Aiemmin lähetetyt verkostoviestit kerätään Sometu wikisivulle http://sometu.wikispaces.com/Verkostoviestit ja tulevien verkostoviestien luonnokset tehdään GoogleDocsissa https://docs.google.com/document/d/1lkGOhUOrApUYc-uc5budx2EgN2IOSOWZVMKhIOnj-cc/edit?hl=en_GB#

Uudet jäsenet

Uudet Sometu verkoston jäsenet toivotetaan tervetulleiksi Sometun nettikätilön toimesta Sometu Ningissä jättämällä jokaisen uuden jäsenen kommenttiseinälle tervetulotoivotus, joka sisältää mm. seuraavia tietoja: “Sometu-verkoston wikistä (http://sometu.wikispaces.com/) löytyy lisätietoa tämän yhteisön lisäksi. Sometu blogissa (http://blogi.sometu.fi/) julkaistaan viikkotiedotteita ajankohtaista asioista. Sometu-tapahtumia järjestetään koko ajan. Lähde rohkeasti mukaan! Voit jakaa Sometu-verkoston jäsenille tietoa omista tapahtumistasi lisäämällä ne Sometu-tapahtumiin. Voit kertoa palautekanavalla (http://sometu.wikispaces.com/Palautekanava) toiveistasi Sometu-toiminnan suhteen, kiitos.”

Sometu wiki

http://sometu.wikispaces.com/
Sometu wiki toimii tietovarastona, jonne kerätään tietoja Sometun toiminnasta. Monet tapahtumat suunnitellaan yhteisöllisesti wikin avulla. Sometu wikissä on myös lista kaikista Sometu Ningin ryhmistä. Sometu-ryhmiä on 93 (17.1.2012) [91 (12.12.2011), 83 (4.2.2011)]. Jokainen Sometu Ning-verkostoon kirjautunut voi perustaa uuden ryhmän http://www.sometu.fi/groups/group/new. Jos ryhmä käsittelee yksittäistä oppiainetta tai kouluopetukseen liittyvää aihekokonaisuutta, ryhmä kannattaa perustaa Vinkkiverkkoon http://vinkkiverkko.ning.com/groups, jonne voi kirjautua mukaan samoilla tunnuksilla kuin Sometu Ningiin. Jäsenet voivat kertoa toiveistaan Sometu-toiminnan suhteen palautekanavalla http://sometu.wikispaces.com/Palautekanava. Sometu wikissä on myös lista somekouluttajista http://sometu.wikispaces.com/Somekouluttajia.

Sometu Facebook-sivu

http://www.facebook.com/Sometu.fi
Seuraajia 834 (4.2.2011)
Seuraajia 869 (9.3.2011)
Seuraajia 931 (2.5.2011)
Seuraajia 954 (5.6.2011)
Seuraajia 1067 (12.12.2011)
Seuraajia 1080 (17.1.2012)
Sometu Facebook-sivuilla kerrotaan ajankohtaisista asioista sekä tulevista tapahtumista.

Sometu Twitter-profiili

http://twitter.com/sometu
Seuraajia 1025 (4.2.2011)
Seuraajia 1109 (9.3.2011)
Seuraajia 1218 (2.5.2011)
Seuraajia 1268 (5.6.2011)
Seuraajia 1514 (12.12.2011)
Seuraajia 1556 (17.1.2012)
Sometu Twitter-profiilin kautta välitetään tietoa ajankohtaisista asioista sekä tulevista tapahtumista. Automaattisesti Twitter-virtaan menevät mm. Sometu-blogin viikkotiedotteet ja Nettiajan kansalaisyhteiskunnan http://www.facebook.com/kansalaisyhteiskunta Mahdollista-blogin http://www.mahdollista.fi/ blogikirjoitukset. #sometu on käytössä hashtaginä.

Sometu blogi

http://blogi.sometu.fi/
Sometu blogissa jaettiin 8.5.2009-8.8.2011 tietoa viikkotiedotteella kerran viikossa ajankohtaista asioista, kiinnostavista linkeistä, keskusteluista sekä tulevista tapahtumista. Esimerkiksi on jaettu tietoa tapahtumien ohella materiaalilöytöjä SlideSharesta (http://blogi.sometu.fi/2011/02/viikkotiedote-vko-8-2/) ja Prezistä (http://blogi.sometu.fi/2011/03/viikkotiedote-vko-9-2/).

Sometulaisten blogivirta

http://sometu.wikispaces.com/Sometulaisblogit
Sometun jäsenten blogien virtaa voi seurata AVO-hankkeen Avoinvirta-sivuston etusivulla
http://www.avoinvirta.fi/

Sometu Qaiku-kanava

http://www.qaiku.com/channels/show/sometu/
Sometu verkoston Qaiku-kanava ajankohtaisen asioiden käsittelyyn.

Sometu Delicious

http://www.delicious.com/
Delicious-käyttäjät tallentavat erilaisia sosiaaliseen mediaan linkkejä tägillä “sometu”. Kyseiset linkit näkyvät Sometu Ningin etusivulla.

Sometun jäsenkysely

Sometu-verkostolaisille tehtiin jäsenkysely ensimmäisen kerran keväällä 2009. Uusi kysely on käynnistetty toukokuussa 2011. Kyselyssä kysytään sosiaalisen median välineiden käyttöä sekä toiveita ja ajatuksia verkoston kehittämisestä. Tuloksia tullaan hyödyntämään hankkeen puitteissa kaikkien Sometu-verkostolaisten hyväksi.

12.9.2011
Kyselyyn pääsi vastamaan osoitteessa http://digiumenterprise.com/answer/?sid=653492&chk=Z859ZBZD

Tässä on kyselyn yhteenveto SlideShare-palvelussa:


Matkatoimisto SoMe

http://sometu.wikispaces.com/Matkatoimisto+SoMe
http://sometu.ning.com/group/matkatoimistosome
http://lemill.net/community/groups/matkatoimisto-some/

Vuonna 2010

ITK2010

Matkatoimisto SoMen perusti Sometu-verkosto http://www.sometu.fi/ AVO-hankkeen http://www.eoppimiskeskus.fi/avo tuella kevään 2010 ITK-konferenssia http://itk.fi/ varten. Matkatoimisto SoMessa voi vierailla koska tahansa päätapahtuman aikana ja esittää kysymyksiä liittyen sosiaalisen median käyttöön. Voi pyytää opastusta ja vinkkejä uuden työkalun käyttöönottoon ja ongelmatilanteisiin. Matkatoimisto SoMella ei ole valmiita ohjelmanumeroita, vaan asioita ratkaistaan neuvontapisteessä pistäytyvien ehdoilla. Matkatoimisto SoMe sai hyvää palautetta, joten sen toimintaa päätettiin jatkaa tulevissa tapahtumissa.

DCL2010

DCL2010 konferenssissa 2.-3.11.2010 http://www.eoppimiskeskus.fi/en/ohjelma-allassali Matkatoimisto SoMe oli esitelty näin: “Pulahda somemereen Matkatoimiston SOMEn ammattitaitoisten oppaiden avulla! Yli 3200 jäsenen Sometu-verkoston (http://sometu.ning.com/) organisoima Matkatoimisto SOME on auki molempina konferenssipäivinä tiistaina 2.11.2010 sekä keskiviikkona 3.11.2010 lounas- ja kahvitaukojen sekä rinnakkaissessioiden ajan. Paikalla on verkko-ohjaaja Pauliina Mäkelä johdattamassa osallistujia pulahtamaan sosiaalisen median ihmeelliseen mereen. Voit verkostoitua paikalla olijoiden kanssa. Saat opastusta sosiaalisen median palveluihin kirjautumiseen sekä käyttöön, kuten Facebook, Twitter, Qaiku, Delicious, Ning, Flickr, LinkedIn, Second Life, Prezi, Bambuser, Vimeo jne. Tule ja pulahda SOME-mereen turvallisessa vierihoidossa!”

Vuonna 2011

ITK2011

ITK2011 konferenssissa huhtikuussa 2011 Matkatoimisto SoMe + Speakers´ Corner oli yksi ohjelmanumero ITK-Torilla http://www.itk.fi/ohjelma/tori/10
Matkatoimisto SoMen esitysmateriaali http://www.slideshare.net/PauliinaMakela/matkatoimistosome

Mobiilikesäkoulu

Mobiilikesäkoulu -tapahtumassa toukokuussa 2011 Matkatoimisto SoMe oli mukana sosiaalisen median keitaalla.
https://sites.google.com/site/mobiilikesakoulu2011/
https://sites.google.com/site/mobiilipolku2011/
Matkatoimisto SoMen esitysmateriaali http://www.slideshare.net/PauliinaMakela/matkatoimisto-some-mobiilikeskoulu

Sometu tapaamiset 2011

Sometu-verkoston jäsenet voivat kertoa omista tulevista tapahtumistaan lisäämällä ne Sometu Ningin Sometu-tapahtumiin http://sometu.ning.com/events.
Sometu-verkoston jäsenten omien tapahtumien lisäksi vuonna 2011 Sometu on mukana seuraavissa tapaamisissa, joita suunnitellaan lisää vuoden aikana:

Tammikuu
- toiminnan suunnittelua
- EDUCA – Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma Helsingin Messukeskuksessa 28.-29.1.2011 http://web.finnexpo.fi/Sites1/Educa/Sivut/default.aspx

Helmikuu
- 3.-4.2.2011 Jyväskylän Agorassa Tulevaisuus haastaa opppimisen 2011 -seminaari Keski-Suomen lukiohankkeen, Oppijat –hankkeen, TVT-taitotasohankkeen, SOMY - Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa -koordinointihankkeen, Osaava-hankkeen, Suomen eOppimiskeskus ry:n ja Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen yhteistyönä. http://www.peda.net/veraja/tulevaisuushaastaaoppimisen

Maaliskuu
- 17.3.2011 klo 14.00-20.00 Heurekassa AVO-hankkeen (Avoimet verkostot oppimiseen), Sometu-verkoston ja Liikkeelle! -oppimisympäristöhankkeen Liikkeelle! kohti ilmiöpohjaista oppimista koulutus http://sometu.ning.com/events/liikkeelle-kohti

Huhtikuu
- ITK-konferenssi 6.-8.4.2011 Hämeenlinnassa http://www.itk.fi/etusivu, ITK valmistelut http://sometu.wikispaces.com/sometu_ITK11, Sometu Ning-ryhmä ITK2011 http://sometu.ning.com/group/itk2011, Matkatoimisto SoMen esitysmateriaali http://www.slideshare.net/PauliinaMakela/matkatoimistosome

Toukokuu
- 13.-14.5. (Otavan opiston paja, Mikkeli) Nettikätilöinti
- 25.-26.5. Mobiilikesäkoulussa Matkatoimisto SoMe (Mustiala)

Kesäkuu
- SomeTime2011, tapahtuman Facebook-ryhmä http://www.facebook.com/group.php?gid=130320013646441, tapahtuman suunnitteluwiki http://sometime2011.purot.net/, tapahtumawiki http://sometime.purot.net/

Heinäkuu
- Qelluntai http://sometu.ning.com/group/somega2010kestapahtuma, wikissä http://sometu.wikispaces.com/Qelluntai, Facebookissa http://www.facebook.com/pages/Qelluntai/143161522369068

Elokuu
- syyskauden suunnittelua

Syyskuu
- 28.-30.9. MindTrek konferenssi http://www.mindtrek.org/

Marraskuu
- DCL konferenssi http://www.eoppimiskeskus.fi/fi/dcl

Joulukuu
- marras-joulukuussa Sometu-pikkujoulut, viime vuoden Sometu-pikkujoulut

Sometu-toimintaa vuosina 2008-2012


Case 3.3.2011 Liikkeelle! kohti ilmiöpohjaista oppimista koulutuksen markkinointiviestintää

Tapahtuma luotu Sometuun
http://sometu.ning.com/events/liikkeelle-oppiminen-elaemaen

1.3.2011 lähetetty Sometun verkostoviesti 3677 jäsentä http://sometu.wikispaces.com/Verkostoviestit
3.3.2011 Sometu blogissa viikkotiedotemaininta (kuten jokaisessa vuoden 2011 viikkotiedotteessa)
http://blogi.sometu.fi/2011/03/viikkotiedote-vko-9-2/
3.3.2011 lisätty julkiselle Facebook-sivulle Pauliina Mäkelä 524 tykkääjää http://www.facebook.com/pauliinamakelafan
3.3.2011 lisätty henkilökohtaiseen Facebook-profiiliin Pauliina Mäkelä 1104 ystävää
http://www.facebook.com/pauliina.makela
3.3.2011 lisätty Facebook-sivuille
Ilmiopohjainen oppiminen 191 tykkääjää
http://www.facebook.com/IlmiopohjainenOppiminen
Friendtrepreneur-ystäväyrittäjyys 1268 tykkääjää
http://www.facebook.com/friendtrepreneur
Y-love yrittäjyyslukioverkosto 126 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Y-love-yritt%C3%A4jyyslukioverkosto/373084824818
yrittajat.fi 400 tykkääjää
http://www.facebook.com/yrittajatfi
Nettiajan kansalaisyhteiskunta 188 tykkääjää
http://www.facebook.com/kansalaisyhteiskunta
Ei oppi ojaan kaada? 95 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Ei-oppi-ojaan-kaada/152784238077003
Otavan Opisto 480 tykkääjää
https://www.facebook.com/otavanopisto
Sometu.fi 865 tykkääjää
http://www.facebook.com/Sometu.fi
Opettajan tekijänoikeusopas 323 tykkääjää
http://www.facebook.com/opettajantekijanoikeus
YLE Opettaja.tv 855 tykkääjää
http://www.facebook.com/opettajatv
Opehuone 2660 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Opehuone/144088301227
Osaava ammatillinen opettaja 26 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Osaava-ammatillinen-opettaja/155487884492353
Koulutus.fi 134 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Koulutusfi/244900610461
Suomen eOppimiskeskus ry 200 tykkääjää
http://www.facebook.com/seoppi
Ammatillinen koulutus 268 tykkääjää
http://www.facebook.com/pages/Ammatillinen-koulutus/239714971257
3.3.2011 lisätty Facebook-ryhmiin
Oppimisen vallankumous 389 jäsentä
http://www.facebook.com/group.php?gid=121907094514687
ITK-ystävät 237 jäsentä
http://www.facebook.com/group.php?gid=47143565599
3.3.2011 luotu tapahtuma
Mediapaja Ningiin 226 jäsentä
http://mediapaja.ning.com/events/liikkeelle-oppiminen-elaemaen

Näillä toimenpiteillä viesti mahdollisesti tavoittaa yli 14000 henkilöä, vaikka joukossa on takuulla päällekkäisyyksiä.

Pauliina Mäkelä, 9.3.2011

Sometun tiedotus 2009


[ToDo: Kootaan julkaistut tiedotteet tänne, samoin kaikki jutut, joihin voi linkittää ja viitetieto niistä, joihin ei voi linkittää]
Sometu.fi

Tägitykset netissä

  • Jatkuvasti kaikkialla: sometu
  • Tapahtumien ja esitysten [kirjoita tähän]: itk09, DCL09, Mindtrek09, AV09

Verkoston oma viestintä verkossa


Ningin etusivu?
Mahdollisimman lyhyttä ja informatiivista. Hitaasti vaihtuva. Poistetut sisällöt talteen Varastoon (löytyy Opaste-sivun alasivuna ja näkyy vain ylläpitäjille).

Muut verkkotilat luodaan ensisijaisesti sometun gmaililla ja tunnuksella Sometu. [Tarvitaan suunnitelma käyttäjätunnusten jakamisesta ja tallettamisesta. Verkkotiloihin pitää olla pääsy useilla henkilöillä ja yhteistunnuksilla.]

Sometun Twitter

  • käytetään selkeää ilmaisua,
  • varotaan floodausta (viestitulvaa),
  • Sometu-viestin merkitys yleisellä tasolla verkostolle riittävän laajaa joukkoa kiinnostava (henkilökohtaisen ja verkostoviestinnän erosta voisi keskustella, ks. esim. Twitter Etiquette),
  • kontaktoidaan lähinnä organisaatioiden kanssa (joiden viestivirta samankaltaista Sometun kanssa, kiinnostavien henkilöiden kanssa voi kontaktoida hö-kohtaisella Twitterillä),
  • toimintapoja tarkastellaan yhdessä mm. tämän sivun keskustelussa
Kuka kirjoittaa Twitteriin (kenelle annettu tunnukset): Anne, Ville, Harto, Anu... Haluatko mukaan? Pyydä tunnuksia sometu ÄT gmail
Twitter ohjataan Sometu-Ningin etusivulle, Sometu-blogiin, Sometun Friendfeediin, minne muualle?
Twitter Groups noukkii kaikki, joissa Sometu mainittu, ei voi seurata syötteenä eikä ohjata edelleen.

Sometun Blogi

viikkotiedotteet
jokaiseen blogimerkintään aihepiiri kielen mukaan (suomi / englanti)

Tiedottaminen tapahtumista: Sometu Ning, Sometuwiki, etusivun hoitaminen aina ajantasalla, Ningin tapahtumat, yhteisviestit
Onko yhteisviesteissä aina joku loppujuttu?

Facebook tiedottamisessa?

Google-kalenteri Sometulle, upotetaan minne?

Frienfeed? Delicious? Flickr? yms.

Media


Sähköinen media:
  • Digitoday
  • ?

Printtimedia:
  • Opettaja-lehti > 19.9.09 lähetetty juttuidea, jossa etusijalla Vinkkiverkko (konkreettista opettajien verkostotoimintaa ja ohessa infoa Sometusta sekä AVO:sta)
  • SeOppi-lehti 11/09 ilmestyvässä SeOppi in English lehdessä on The Story of Sometu, kirjoittajat Sanna Brauer ja Jos Schuurman
  • Tietokone-lehti (?)
  • MikroPC-lehti (?)
  • Opettajien ainejärjestötehdet: lähetetty 19.9.09 tiedote yhteentoista ainejärjestöön, etusijalla Vinkkiverkko, Sometu mainintana esittelytekstissä, jota yksi ainejärjestö pyysi omatoimisesti.

Muuta


Tiedotteet laaditaan: kollektiivisesti
Perustiedotteen malli: aina vähintään kaksi yhteystietoa, yhteyshenkilöt aiheen mukaan, ei aina samoja naamoja
Lähettämisaikataulu: mediasta riippuen, tavoite tapahtumien osalta ennakkotiedote hyvissä ajoin, ajankohtaistiedote muistutuksena n. 3 päivää ennen tapahtumaa

Flyerit: MindTrekiä ja DCL varten painetaan pieni Sometu-flyer in English. Näitä saa muutkin painattaa lisää jos tykkää http://www.ofw.fi/mmm/sometu/

Ketkä valmiita puhumaan Sometusta julkisuudessa ja mistä aiheista? KIRJOITTAKAA itse lisää!! Liity listalle!
Ville (Sometun syntyminen, AVO, Osallistava päätöksenteko, eDemokratia, Sometu ja Otavan Opisto, Connect Pro etäosallistumisessa, kansalaisvaikuttaminen)
Anne (AVO, sosiaalinen media ja oppiminen, Sometu ja työtoiminnan kehittäminen, sosiaalinen media toimintakulttuurin muuttajana)
Kari (verkostoanalyysi case Sometu, verkkovoima, sosiaalisen median tutkimus, Tutkimusparvi, Somus)
Timo (Sometu ja yritykset, työelämän oppimisverkostot, elTrio)
Harto (sosiaalinen media ja oppiminen
Sanna (sosiaalinen media, yritysten ja yhteisöjen profiloituminen verkossa, kansalaismedia, sosiaalinen media ja järjestötyö, Sometu ja Otavan opisto, Sometu in English, Second Life)
Tarmo (sosiaalinen media ja oppiminen)
Pekka (rajaton oppiminen, opettajankoulutus)
Memma (sosiaalisen median ja oppimisen tutkiminen)
Anu (sosiaalinen media ja oppiminen)
Jari (sosiaalinen media ja oppiminen, työvälineet)
Tuomo (mediakasvatus)
Mervi (sosiaalinen media ja yrittäjyys/markkinointi)
Pauliina (yhteisöllinen media)

Anne Rongas, 2009

Yllä oleva lista laajeni Somekouluttajien sivuksi, jossa ylläpidettiin taulukkoa ja 2013 siirryttiin Google-lomakkeeseen ja siihen liittyvään laskentataulukkoon.

Historiallisena muistona Somekouluttajien sivulta kartta, jonne kouluttajat sijoittivat alussa itsensä:

Google-kartta

Googlen kartta avustaa paikantamaan ihmisiä. Tämä on kokeilu, joten lisäapuja kartan käyttämiseen toivotaan!

Jätä käyntikorttisi kartalle

Kuinka saat oman naamasi kartalle? Katso ja kuuntele opastevideo 2 min 30 s. (Tehty ITK-päiville keväällä 2009.)
Google-kartan ruutukaappausohjeita myös
Flickr-palvelussa
.